Viimeiset tunnit Sloveniassa!

Viikko vierähti huomattavasti nopeammin kuin edelliset, Koko viikko vierähti itseasiassa töiden, tarvittavien papereiden täyttämisen, tuliaisten hankkimisen ja kavereiden hyvästelyn tiimoilla. Sain kun sainkin kaikki tehtyä! Tein töissä viimeiseen asti yrityksen nettisivujen kääntöä, ja torstaina se vihdoin valmistui. Nyt kun ajattelen, kääntäminen oli itseasiassa vaikeampaa kuin odotin. Jouduin käyttämään todella paljon kääntämis-ohjelmia ja välillä nekään eivät auttaneet. Sivut olivat siis jo englanniksi ja Sloveeniksi, mutta nyt he voivat lisätä vielä suomen lipun kielivalintoihinsa.

Fiilikset on jälleen kerran todella ristiriitaiset. Koti-ikävä iski tällä viikolla, mutta ei kovin suuresti. Tämä maa ja sen ihmiset ovat vain tehneet minuun niin suuren vaikutuksen että voisin erittäin mielelläni olla osa tätä maata. Koti on aina kuitenkin koti, joten on todella ihana palata Suomeen. Lisäksi täällä olen oppinut elämään haluamallani tavalla. Vaikeaahan se elämis tyyli on siirtää Suomeen, sillä kulttuuri ja tavat toimia ovat todella erilaiset. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, joten aijon ainakin yrittää. Yksi asia on kuitenkin varma, nimittäin se että nyt kun on saanut mahdollisuuksia lähteä ulkomaille ja on oikeasti asunut hetken siellä tuntuu siltä että minun on pakko toteuttaa tämä joka vuosi. Ei ehkä näin pitkiksi ajan jaksoiksi, mutta ulkomaille on pakko päästä. Eri kulttuurit ja eri maiden tavat voivat vain kasvattaa ja opettaa sinulle niin paljon, että ilman reissaamista luulen etten selviä, vain siksi että nyt tiedän mitä kaikkea maailmalta voi saada.

Nyt ajattelen itseasiassa aivan erilailla kun tänne tullessa. "Ongelmat" jotka olivat alussa eivät hetkauta minua enään yhtään. Asuntola, jossa asuin oli loppujen lopuksi todella hyvä ratkaisu, sillä opin sen tavoille ja tapasin niin monta erilaista persoonaa. Tunsin oikeasti jopa kuuluvani siihen yhteisöön. Asuntola tuntuu siis nyt toiselta kodilta, vaikkei se niin luksus lukaali olltukaan. Sen ihmiset tekivät siitä minullekkin kodin. Kaikkea tätä en välttämättä olisi esimerkiksi Mariborissa kokenut, jos olisimme asunteet kaikki (Peter,Mikael ja minä) samassa kaupungissa. Olen vahvasti sitä mieltä että, vaikka se alkusi tuntuikin kauhealta olla oikeasti YKSIN, oli se parasta mitä minulle tapahtui täällä. Minun vain piti pärjätä, ja niin siinä kävikin. Avoimuus tuli monin kertaisena osaksi minua ja itsenäistyminen sai taas aivan uuden ulottuvuuden kun koin kaiken tämän.

Kiitos! ilman opettajien tukea, rahoitusta,kouluani sekä muita osallisia en olisi ikinä saanut kokea kaikkea tätä. Voitte olla varmoja että kaksi mahdollisuuttani lähteä ulkomaille työssäoppiin ei mennyt hukkaan. Olette luoneet uudenliasen ajatelu maailman antamalla nämä mahdollisuudet ja olen saanut niin paljon uusia kokemuksia että väistämättä olen oppinut paljon uutta. Tässä minä nyt kirjoitan viimeisistä tuntemuksistani Sloveniassa.Tunti lentokentälle lähtöön. Haikea, mutta onnellinen ovat sanat kuvaamaan tätä hetkeä. Viimeiset terveiset siis täältä Sloveniasta.

Ps. Mikäli luet tätä blogia ja samalla hetkellä suunnittelet ulkomaille lähtöä (esimerkiksi töihin/työssäoppiin) tartu mahdollisuuksiisi, sillä tätä kokemusta ja sen oppeja ei voi edes sanoin kuvailla.  :)